Tilausajot
HämeBus - Made in Häme
Taksiyrittäjänä aloittanut Joonas Nieminen on vuosien mittaan laajentanut toimintaansa linja-autokuljetuksiin. Tänä päivänä HämeBus on monipuolinen henkilökuljetusten osaaja, jonka toiminnan keskiössä ovat hyvä asiakaspalvelu, turvallisuus, luotettavuus sekä siisti ja viihtyisä kalusto.
HämeBus palvelee asiakkaita niin tilausajoissa, ryhmäkuljetuksissa kuin valmismatkoissakin tarjoten sujuvia matkakokemuksia erilaisiin tarpeisiin. Toiminta perustuu laadukkaaseen kalustoon, ammattitaitoiseen henkilöstöön ja huolelliseen suunnitteluun. Jokainen kuljetus toteutetaan asiakkaan tarpeet huomioiden, oli kyseessä sitten koululaiskuljetus, yritysryhmän matka, yhdistyksen retki tai pidempi matkailukokonaisuus.
Bussit liikkuvat ympäri Suomen sekä eri puolilla Eurooppaa, erityisesti Baltian maissa, Norjassa ja Ruotsissa. Taksit kuljettavat matkustajia Hämeen lisäksi myös muihin maakuntiin, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja satamiin. Kalustoon kuuluu myös invanostimella varustetut taksit, mikä mahdollistaa esteettömän matkustamisen erilaisiin tarpeisiin.
HämeBus
Kuljetusten takana - Perheyrityksen matkassa
”HämeBus on perheyritys, jota on rakennettu määrätietoisesti taksiliikenteestä monipuoliseksi henkilökuljetusyritykseksi. Toiminnan kasvusta huolimatta yrityksessä pidetään kiinni samoista arvoista kuin alusta asti: hyvästä palvelusta, luotettavuudesta ja siististä kalustosta.
Itse vastaan liikennöinnistä, kuljetusten suunnittelusta ja tarjouspyynnöistä. Työssäni tärkeintä on, että asiakkaan kanssa sovitut asiat pitävät ja että kuljetukset hoidetaan turvallisesti sekä aikataulussa.
Mira toimii yrityksen varatoimitusjohtajana ja vastaa yrityksen päivittäisen toiminnan koordinoinnista. Toimistolla asiakkaita palvelevat Mira ja Senja, jotka vastaavat puheluihin sekä auttavat valmismatkoihin ja laskutukseen liittyvissä asioissa.
Haluamme tarjota palvelua, jossa asiakkaan on helppo asioida ja luottaa siihen, että kaikki hoituu sovitusti.” -Joonas, Toimitusjohtaja, Yrittäjä