Lähde mukaan mielenkiintoiselle kulttuuri- ja historiapäivälle Helsinkiin ja tutustu Suomen
päätöksentekoon, valtion historiaan sekä siihen, miten suomalainen yhteiskunta on
rakentunut nykyiseen muotoonsa.
Päivä alkaa Eduskuntavierailulla, jossa pääsemme tutustumaan Suomen tärkeimpään
päätöksentekoelimeen ja sen toimintaan. Vierailun aikana kuullaan eduskunnan historiasta,
työskentelystä ja suomalaisesta demokratiasta sekä nähdään vaikuttava Eduskuntatalo sisältä.
Vierailun jälkeen nautimme lounaan Musiikkitalolla. Lounaan jälkeen päivä jatkuu opastetulla Suomen
päätöksentekoon ja historiaan liittyvällä kiertoajelulla. Kierroksen aikana tutustumme Helsingin kautta
Suomen valtion rakentumiseen, tärkeisiin instituutioihin ja paikkoihin, joissa maamme historiaa ja
päätöksiä on tehty. Matkan aikana pääkaupunki näyttäytyy aivan uudesta näkökulmasta.
Iltapäivällä vierailemme Helsingin kaupunginmuseossa. Helsinki-näyttely kertoo käännekohdista ja
ilmiöistä, jotka ovat tehneet kaupungista sellaisen kuin se nykyään on. Tarinaan voi tutustua monin
tavoin ja monesta näkökulmasta. Näkökulmana esimerkiksi:
”Miksi juuri Helsingistä tuli Suomen valtion keskus?”
Tämä päivä tarjoaa monipuolisen katsauksen Suomen päätöksentekoon, demokratiaan, historiaan ja
talouteen – kiinnostavasti ja helposti lähestyttävässä muodossa.
Tervetuloa mukaan tutustumaan Suomeen aivan päätöksenteon ytimestä!
MATKAN HINTA: 109€ /hlö
sis. kuljetukset, sisäänpääsyt ja opastukset kohteissa, lounaan ja iltapäiväkahvit
Matkan aikataulu:
Klo 6:20 Rengon teboil
Klo 6:45 R-kioski Parola
Klo 7:00 Wetterhoff, Hml
Klo 7:20 Turenki
Klo 7:50 Riihimäki Matkakeskus
Klo 9:15 Eduskuntatalolla Kahvi/Tee+ korvapuusti
Klo 9:30-10:30 Eduskuntavierailu
Klo 11:00 Buffetlounas Musiikkitalolla
Klo 12:00 Kiertoajelu/-kävely
Klo 14:30 Helsingin kaupunginmuseo
Klo 15:45 Iltapäiväkahvit Cafe Engel
Klo 16:30 Kotiinlähtö
Viimeinen kuluton peruutus- sekä ilmoittautumispäivä: 30.10.