SEILI MUSIKAALI TO 15.10.

Lähde mukaan vaikuttavalle teatterimatkalle Turkuun ja koe Seili, rakastettu musikaali
historiallisesta Seilin saaresta ja sen kohtalokkaista tarinoista. Turun Kaupunginteatterin
uudistettu versio syventää tuttua tarinaa ja tuo näyttämölle uudenlaista musiikkia sekä
tuoreita näkökulmia.


Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo naisista, jotka yhteiskunta sulki Seilin
saarelle. Tarinan keskiössä on Sofia, joka määrätään Seilin mielisairaalaan. Saarella hän kohtaa
muita yhteiskunnan ulkopuolelle eristettyjä naisia ja huomaa, että särkyneiden sydänten keskeltä
voi löytyä myös ystävyyttä, voimaa ja toivoa.
Sofian ajatukset ovat Johanneksessa – rakkaassa, jonka hän toivoo tulevan hakemaan hänet pois.
Tuleehan hän?


Seili on tarina rakkaudesta, menetyksestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja elämänhalusta. Samalla
se kertoo todellisesta historiasta ja ihmisistä, joiden kohtalot ovat jääneet helposti unohduksiin.
Turun Kaupunginteatterissa vuonna 2014 kantaesityksensä saanut jukeboxmusikaali nähdään nyt
uudistettuna. Satu Rasilan ja Mikko Koukin kirjoittama teos saa uuden sävyn Jussi Vahvaselän
säveltämän musiikin ja uudelleen sanoitettujen laulujen myötä.
Esityksen päätyttyä nousemme bussiin ja aloitamme kotimatkan. Päivän aikana koettu
teatterielämys kulkee mukana vielä pitkään.
Tervetuloa mukaan koskettavalle teatterimatkalle – Seili on tarina, joka ei unohdu.


MATKAN HINTA: 119€ /hlö
sis. kuljetukset, lounaan sekä pääsylipun
Paikat: Permanto, rivit 8-9


Aikataulu sekä matkaohjelma:
Klo 7:55 Parola, R-kioski
Klo 8:10 Hml, Wetterhoff
Klo 8:30 Turenki, Linja-autoasema
Klo 9:00 Renko ST1
Klo 9:30 Forssa, Autokeidas (15 min tauko)
Klo 11:00-12:00 Lounas ravintola Göranissa
Klo 12:15 Saapuminen Turun kaupunginteatterille
Klo 13:00 Esitys alkaa (Arvioitu kesto 2h 30min sisältäen väliajan)
Kotimatka alkaa esityksen päätyttyä


Viimeinen kuluton peruutus- sekä ilmoittautumispäivä: 14.9