ALVAR AALLON JYVÄSKYLÄ TI-KE 6.-7.10.

Lähde kanssamme kaksipäiväiselle kulttuurimatkalle Jyväskylään, jossa suomalainen
arkkitehtuuri, historia ja kauniit järvimaisemat kohtaavat. Matkan aikana tutustumme
Alvar Aallon merkittävimpiin kohteisiin, kuulemme kaupungin tarinoita asiantuntevien
oppaiden johdolla ja nautimme kiireettömästä tunnelmasta.

Ensimmäisenä päivänä suuntaamme opastetulle bussikierrokselle, joka vie meidät Jyväskylän
tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Vierailemme Säynätsalon kunnantalolla, jota pidetään yhtenä Alvar
Aallon merkittävimmistä mestariteoksista, sekä Muuramen kirkossa, jossa hänen tunnistettava
arkkitehtuurinsa pääsee upeasti oikeuksiinsa.

Päivän aikana tutustumme myös Aalto2-museokeskukseen, joka kertoo suomalaisen
arkkitehtuurin, muotoilun ja kulttuurin tarinaa elämyksellisellä tavalla. Opastetun kierroksen
jälkeen jää aikaa tutustua näyttelyihin omassa tahdissa ennen majoittumista viihtyisään Original
Sokos Hotel Alexandraan.

Toisena matkapäivänä lähdemme opastetulle kävelykierrokselle Jyväskylän keskustaan.
Kierroksella kaupungin historia, arkkitehtuuri ja nykypäivä nivoutuvat yhteen mielenkiintoisella
tavalla. Kotimatkalla pysähdymme vielä Keuruun vanhassa kirkossa, joka on yksi Suomen
arvokkaimmista ja parhaiten säilyneistä vanhoista puukirkoista. Vierailu tarjoaa rauhallisen
päätöksen kulttuurintäyteiselle matkalle.

Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Alvar Aallon maailmaan, KeskiSuomen kauneimpiin kohteisiin ja suomalaisen kulttuurin helmiin – hyvässä seurassa ja
vaivattomasti matkustaen.

HINTA: 295€ /hlö
Hinta sisältää:

  • Kuljetukset laadukkaalla bussilla
  • Matkanjohtajanpalvelut
  • Majoituksen jaetussa 2hh aamiaisella
  • Opastetun bussikierroksen
  • Opastetun kävelykierroksen
  • Sisäänpääsymaksut kohteisiin
  • Lounaan x2
  • Illallinen
  • Opastettu kierros Keuruun vanhalla kirkolla

HINTA: 355€ /hlö
Hinta sisältää:

  • Kuljetukset laadukkaalla bussilla
  • Matkanjohtajanpalvelut
  • Majoituksen 1hh aamiaisella
  • Opastetun bussikierroksen
  • Opastetun kävelykierroksen
  • Sisäänpääsymaksut kohteisiin
  • Lounaan x2
  • Illallinen
  • Opastettu kierros Keuruun vanhalla kirkolla

Alustava matkaohjelma ja aikataulu
Tiistai 6.10. – Jyväskylän nähtävyyksiä ja Aaltoa (1pv.)
Lähdemme aamulla kohti Jyväskylää. Matkalla nautimme lounaan upeissa maisemissa sijaitsevassa Kahvila & Ravintola Vesilinnassa.
Iltapäivällä tutustumme Jyväskylään opastetulla bussikierroksella, jonka aikana näemme kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä sekä vierailemme Alvar Aallon suunnittelemassa Säynätsalon kunnantalossa ja tunnelmallisessa Muuramen kirkossa.
Päivän päätteeksi tutustumme Aalto2-museokeskukseen opastetulla kierroksella. Majoitumme viihtyisään Original Sokos Hotel Alexandraan, jossa nautimme yhteisen illallisen.


Aikataulu:
Klo 07:50 Rengon Teboil
Klo 08:10 Turenki linja-autoasema
Klo 08:30 Wetterhoff tilausajopysäkki, Hml
Klo 08:50 Parola R-kioski
Klo 10:00 Omakustanteinen tauko ABC Padasjoella (15min)
Klo 12:00 Lounas Kahvila & Ravintola Vesilinnassa
Tervetulotoivotus ja talon lyhyt esittely
Päivän lounasbuffet; sisältää raikkaan salaattipöydän ja lämpimän ruoan Pöytiin tarjoiltu kahvi ja omenapiiras vaniljakerman kera
Klo 13:00 Bussikierros Jyväskylässä, Sisältäen Säynätsalon kunnantalon ja Muuramen kirkon (2,5h)
Klo 15:30 Aalto 2 museo
Opastettu kierros (kesto 1 tunti)
Klo 17:15 Lähtö Aalto museolta
Klo 17:30 Majoittuminen Sokos Hotel Alexandraan
Klo 18:30 Illallinen hotellilla


Keskiviikko 7.10. – Kävelykierros ja Keuruun historiaa (2pv.)
Aamiaisen jälkeen lähdemme oppaan johdolla tutustumaan Jyväskylän keskustaan kävellen ja kuulemme kaupungin historiasta sekä sen merkittävimmistä nähtävyyksistä.
Kierroksen jälkeen jatkamme Keuruulle, jossa tutustumme oppaan johdolla vuonna 1758 valmistuneeseen Keuruun vanhaan kirkkoon – yhteen Suomen arvokkaimmista vanhoista puukirkoista.
Nautimme lounaan Keurusselkä Resortin kauniissa järvimaisemissa ennen kotimatkan alkua. Matkalla pidämme vielä omakustanteisen tauon ennen saapumista illalla kotipaikkakunnille.


Aikataulu:
Klo 09:50 Lähtö Hotellilta
Klo 10:00 Kävelykierros Jyväskylässä (1,5h)
Klo 11:30 Lähtö Jyväskylästä
Klo 12:30 Keuruun vanha kirkko
Opastettu tutustuminen kirkkoon
Klo 14:00 Lounas Keurusselkä Resortissa
Runsas salaattibuffet
Kananleikettä yrttitomaattikastikkeella Yrttisiä maalaisperunoita Paahdettuja kauden kasviksia Leipälajitelma ja levitteitä
Kahvia, teetä ja pikkumakea
Klo 15:00 Lähtö kotimatkalle
Klo 16:00 Omakustanteinen tauko ABC Orituvalla (15min)
Klo 18:30 Mennessä kotipaikkakunnilla


Viimeinen kuluton peruutus sekä ilmoittautumispäivä: 4.9.2026